20.11.2012

Kolme episodia sananvapaudesta


Viimeisin episodi 

  Toimittaja kertoo kertoo 15.11. ilmestyneessä Journalistissa erottamisestaan Anna -lehdestä oltuaan sen palveluksessa kaksitoista vuotta:
 Kun kutsu Otava median julkaisujohtaja Katriina Kaarteen huoneeseen käy, hän ymmärtää, että pitkäaikainen epävarmuus ja pelko työpaikan menettämisestä päättyy tähän ja irtisanotuksi joutuminen on tosiasia. Järkyttynyt toimittaja ei osaa pyytää luot­tamusmiestä mukaansa ja astuu huoneeseen yksin, ilman tukea ja todistajaa.
Tilanne saa odottamattoman käänteen, irtisanomistilanne pitkittyy ja siitä tulee nöyryyttä­vämpi kuin lähes shokissa oleva toimittaja osasi kuvitella. Huoneen haltijattarella, Kaarteella on paha ongelma, hän ei löydä kännykkäänsä. Irtisanottava saa käskyn poistua huoneesta odottamaan uutta kutsua siihen  asti kunnes Kaarre on löytänyt puhelimensa.
 Flegmaattisen oloinen Kaarre jää etsimään kännykkänsä ja hänen alaisensa saa tuntea esit­tävänsä mitätöntä sivuosaa omassa elämässään ja poistuu huoneesta. Uusi kutsu tulee viidentoista minuutin kuluttua ja Kaarre irtisanoo hänet tarpeettomana.

 Toinen episodi, tapahtui vuosia sitten

Sanoma konsernin päälliköt ja luottamushenkilöt pitävät kaksipäiväistä seminaaria Lah­dessa. Tehdään hupsuja ryhmätöitä pienissä ryhmissä ja pyöritään piirileikkejä yhteisen hyvän ympärillä.
Me Naiset -lehden päätoimittaja Katriina Kaarteella on huoli. Hän purkaa sydäntään semi­naariväelle ja kertoo että hänen toimituksessaan on henkilöitä jotka eivät pidä hänestä, puhuvat selän takana ja arvostelevat. Olisiko tällä porukalla tiedossa keinoja siitä miten tällaiset pahat voitaisiin erottaa? 
Hetken on aivan hiljaista. Kuulimmeko oikein? Sitten joku toinen, Kaarteen kollega puhkai­see tahmean hiljaisuuden ja sanoo: ”Kuule Kati, olet sellaisessa asemassa, että sinun pi­täisi kestää:”

 Eräässä toimituksessa vuonna 2002 

 Katriina Kaarre on nimitetty uudeksi päätoimittajaksi Me naiset -lehteen ja hänellä on kova halu saada toimitus mieleisekseen. Hankalin tapaus on Rauha Korte; vanha, vaikea ja teräväkielinen. Haluaa tehdä juttuja EU:sta, naisasiasta, politiikasta, kulttuurista, ympäristönsuojelusta ja muusta sellaisesta, vanhasta ja paskasta. Se ei sovi Kaarteen suunnitelmiin, joka toi tullessaan uudet tuulet, trendit ja brändit, kalliilla konsultilla Amerikan malliin räätälöidyt.
 Eihän Korte edes osaa kirjoittaa, eikä varsinkaan Tarulle lehden uudelle nimikkohenkilölle, jonka kaltaisille, noin kolme­kymppisille elämästään nauttiville ihanille pankkivirkailijoille, lehteä nyt tehdään. (Toimitukselle on kerrottu sekin, että sellaiset Tarut asuvat mukaan Helsingin keskustassa sijaitsevissa sadan neliön asunnoissa).
 Kaarre on  keksinyt Tarun ja seisoo satuhahmonsa takana, sen tietää Rauhakin ja kirjoit­taa kun käsky käy. Mutta Rauhan jutut eivät Kaarretta miellytä ja ne hylätään. Juttu toisensa jälkeen. Hylätyt jutut Rauha tunkee muovikassiin. 
 Ja Rauha Korte, ikävä ihminen kun on, jatkaa kirjoittamista. On hän sen verran ovelakin, että ymmärtää Katriinan aikeet ja väistää ne kirjoittamalla, sillä monet kolkat kolunneena ja naamat nähneenä Rauha tietää että potkut tulee jos ei kirjoita. 
Lopulta juttuja on muovikassillinen. On kevät ja pääsiäinen lähestyy. Kaarre on ahkeroinut tarvitsee lomaa. Hän päättää hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä, ja lähteä lomalle paria päivää ennen pääsiäis­tä. 26.maaliskuuta 2002, Viimeiseksi ennen lomalle lähtöään Kaarre lähettää toimitukselle säh­köpostia:

 ” Hei,
 Rauhan työvelvoite Me Naisiin lakkaa tästä päivästä lähtien. Hän siirtyy kotiin siihen saakka kunnes pääsee yhteisymmärrykseen yhtiön kanssa eläkkeelle siirtymisestä. 
T. Kati ” 

 Entäs sitten? 

 Rauha tuli, vähäksi aikaa, kun Rauha lähti. Toimitusosasto esitti paheksuntansa tapahtu­neesta eikä asiasta enää sen jälkeen puhuttu.
 Rauhakaan ei jaksanut taistella, hyväksyi talon tarjoamat kipurahat, parin vuoden palkan ja lupasi pitää sopimuksen salaisena ja päänsä kiinni. 
Ja pitikin, melkein. Minulle kertoi vähän ja ehkä myös jollekin toiselle. Piti suunsa kiinni loppuelämänsä ajan kunnes kuoli tulipalossa kotonaan lokakuussa 2010.
Näin sananvapaus toimii suomalaisten naistenlehtien toimituksissa.

Niin, ja  kyllä se Rauha osasi kirjoittaa, sen kynä oli yhtä terävä kun pääkin, eikä semmoinen kaikkia miellytä.

4.11.2012

Pekka Himasen sininen kirja, Matkalla kohti Hyvinvointivaltio nollakakkosta

 Pekka Himasen Sininen kirja

Matkalla kohti Hyvinvointivaltio nollakakkosta

Tie on suora ja turhat rönsyt hävitetty ja ajatus vapaa, kun Pekka Himanen, Suomen Tasavallan Virallinen Filosofi, (ent. lapsinero, joka väitteli yliopistossa tohtoriksi samaan aikaan kun ikätoverit   väittelivät discon portsarin kanssa sisäänpääsystä),  on saanut johtopäätöket Suomen tulevaisuusselonteolle johdettua päätökseen ja luonnostellut Isänmaalle kestävän kasvun mallin kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi yhteistyössä kansainvälisen neropattitiiminsä kanssa.
Sininen Kirja sisältää tuunausohjeet siitä miten Hyvinvointiyhteiskunta 01 :stä tehdään Hyvinvointiyhteiskunta 02.
Kirjan kirjan ulostulo sai osakseen tasavallan pääministerin muikeat avaussanat Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumissa Säätytalolla. Minua jäi kuitenkin harmittamaan se,että filosofin matkasaarnaaja bestis, Norjan prinssi ei ollut paikalla, sillä hänen läsnäolonsa olisi tuonut tuonut tilaisuuteen myös innokasta kruununjalokivien kilistelyä.
 Tuhatlappusia on virrannut projektiin Valtioneuvoston ovista ja ikkunoista kiitettävä määrä ja teos pantiin esille hienoissa piireissä, mutta oloni lurpahti nopeasti sinisestä punaisen puolelle kun vuorostani aloin tehdä johtopäätöksiä siitä mitä tuleman pitää ja millaisia troppeja tohtori on Suomi-sinkulle määrännyt. Ikävä kyllä, lanta on laihanlaista ja tuoksahtaa lumelääkkeeltä, vaikka poretta vesilasissa riittääkin.
 Etsiessäni kirjaa netistä nimen perusteella, se oli hukkua muiden samannimisten kirjojen ja hämäräajatelmien joukkoon. Mietin yritettiinkö nimellä antaa eepoksen eetokselle Jukka Kuoppamäen viitoittamaa Suomi-kuvaa, vai johtuuko nimi siitä että tekstistä maksamamme runsasnumeroinen summa oli sittenkin niin pieni, ettei rahaa enää riittänyt ihka oman nimen keksimiseen? Ehkä nimestä aistittavissa oleva runoilun maku saa lukijan kuvittelemaan sen hukkuvan kaimojensa kera Suurten Ajatusten Tonavaan.
 Esipuheessa tehdään lukijalle selväksi nimen symboliikkaa kiitettävän syvällisesti. Sininen ei suinkaan tarkoita tuotteen sijaintia politiikan kartalla, vaan se tulee Suomen järvien sinisestä (!) väristä. Ah niinpä, arvasin oikein! Jukka Kuoppamäki tunkee korvamatona kallooni ja symboliikka antaa nimelle sopivasti lisäarvoa (Karl Marx) ja saa sen kuulostamaan aivan fantastiselta! ( Esa Saarinen) ja niin hyvältä ettei sanotuksi saa (Harpo Marx & Karl Fazer) mietiskelyltä. (Meinasin vahingossa kirjoittaa mielistelyltä.)
 Sanan säilää ja ajatusta on pyöritetty Himeroksen uunista siihen malliin, että toivon mahdollisimman monen eri alan asiantuntijan ja muutaman oman elämänsä asiantuntijan tutkivan taikinan ja sen juuren perinpohjaisesti. Se tiedetään, että ainakin hiivaa ja hilloa on taikinan nostattamiseksi heitetty riittävästi.
 Ja nyt, pitäkää päästä kiinni ja päät kiinni, jotta päät pääsee ajatusten päästä kiinni !

 Elämme nyt hyvinvointiyhteiskunnassa 01. Kirja johdattaa meidät kohti Hyvinvointiyhteiskuntaa 02. Hyvinvointiyhteiskunnan esteenä on pahoinvointi, joka johtuu kansalaisten ylipainoisuudesta ja liikkumattomuudesta.
Luettuani kirjaa varsin vaillinaisen mehukellarikirjailijan koulutuksen saaneena (käsityöt, erilaiset keittokirjat ja elämän soppakoulut ), tekstistä sinkosi päin pläsiäni vuosi vuodelta kovemmiksi tulleista hellapoliisien syytöksistä tutuksi tullut halu nähdä painajaisunia läskistä ja lihavat yhteiskunnan syöpäläisinä, joille tulisi hoitotakuun sijasta taata täydellinen hoitokato eli äkkilähtö julkisista terveydenhoitopalveluista. Yhteisen hyvän nimissä, niinkuin kauniisti sanotaan.
 Himeroksen konklaavi on tussauttanut siniset savut uunista kansan silmille ja todistanut Yihteiskunnan viholliset,  ja mikä parasta,  syylliset on helppo erottaa kelpo kansalaisista!


Asia on sillä selvä, syylliset tiedetään, mutta mitä niille tehdään, lähetetäänkö saarelle (sievästi ilmaistuna) ja höylätään juustohöylällä liiat lihat pois?
Hyvin menee kun läskeistä päästään! Malliksi otetaan luunkovat uraohjukset jotka pysyvät timmissä kunnossa amfetamiinijohdannaisten avulla ja kaikki ne onnettomat oksentelijat, jotka yrittävät päästä sisäänsä ohjelmoidun ihmismallin mukaiseksi.
Mutta kun lihavat on liiskattu litteiksi laitetaan eläkeasiat kuntoon! Niistä kun on niin paljon valitettu. Kun kansalle ei mikään riitä , se lukee Ilta–Sanomista Liliuksen eläkkeestä valittaa eikä osaa ottaa oppia Aira Samulinista joka jaksaa tanssia vaikka on kohta satavuotias.
Koska kansalaisten keskimääräinen elinikä on ylittänyt jo aikaa sitten eläkkeen alkamisiän, täytyy asiaan saada muutos. On niin väärin jäädä eläkkeelle ja elää rillutella sitten muina mummoina karaoken ja terveyskeskuksen väliä yhteiskunnan maksamat Tenat pöksyissä. Tosi kallista.
Nollakakkosessa on toisin:
Eläkeikä määräytyy tulevassa reilun kaupan nuorekkaan dynaamisessa tasavallassa Himasen laskuopin mukaan tasan tarkkaan sulle-mulle periaatetta noudattaen:
Koska keskimääräinen elinikä on pidentynyt ja tulee olemaan hyvinvointiyhteiskunta nollakakkosessa 80 vuotta, lasketaan siitä 40 vuotta kuuluvan työelämälle (n. 2,5 v ajasta lasketaan pois erilaisina bonuksina ) ja puolet kansalaisten omaan käyttöön.
Se on yhtä oikeudenmukainen ja reilu systeemi kuin tasaverotus, kaikille sama, rikkaat ja köyhät tasaveroisina, samoin oikeuksin ja velvollisuuksin. Samantekevää millaista työtä ja millaisissa olosuhteissa työtä teet, ehdot on samat kaikille.
Jos rekkuloit ja päätät päiväsi kuusikymppisenä tai alle, juuri kun kun olet ollut työelämässä 40 vuotta, on se ammatinvalintakysymys, manalle menosi itse aiheutettua ja oma syysi.
Lopuksi vielä pari pikku juttua:
Millaisin bonuksin ja Venuksin, Himanen ja kumppanit jotka ovat parasta A-ryhmää ja jakavat meille yhteistä hyvää, saadaan sitoutettua ja lisääntymään aina maailman tappiin asti?
En ihan ymmärtänyt sitäkään, onko Sinisen Kirjan aivoriihellä vireillä tutkimushakkeita siitä, miten siirtymävaihe nollaykkösestä nollakakkoseen organisoidaan. Voisiko se mahdollisesti piankin ryhtyä ajatuksista tekoihin ja aloittaa empiiriset kokeet koehenkilöillä, saadakseen selvitettyä miten läskinmenevät porsaanreiät nollaykkösen lahoamassa olevista rakenteista nollakakkosen kiiltäville parketeille saataisiin tukittua ?
Näkemän pitää, pakkaan kapsäkin valmiiksi, jotta sinä yönä kun herään ovikellon soittoon kolmelta, olen heti valmiina lähtemään ajatuskokeiden siirtämiseen reaalimaailman puolelle.