Kolme episodia sananvapaudesta

Viimeisin episodi 

  Toimittaja kertoo kertoo 15.11. ilmestyneessä Journalistissa erottamisestaan Anna -lehdestä oltuaan sen palveluksessa kaksitoista vuotta:

 Kun kutsu Otava median julkaisujohtaja Katriina Kaarteen huoneeseen käy, hän ymmärtää, että pitkäaikainen epävarmuus ja pelko työpaikan menettämisestä päättyy tähän ja irtisanotuksi joutuminen on tosiasia. Järkyttynyt toimittaja ei osaa pyytää luot­tamusmiestä mukaansa ja astuu huoneeseen yksin, ilman tukea ja todistajaa.

Tilanne saa odottamattoman käänteen, irtisanomistilanne pitkittyy ja siitä tulee nöyryyttä­vämpi kuin lähes shokissa oleva toimittaja osasi kuvitella. Huoneen haltijattarella, Kaarteella on paha ongelma, hän ei löydä kännykkäänsä. Irtisanottava saa käskyn poistua huoneesta odottamaan uutta kutsua siihen  asti kunnes Kaarre on löytänyt puhelimensa.

 Flegmaattisen oloinen Kaarre jää etsimään kännykkänsä ja hänen alaisensa saa tuntea esit­tävänsä mitätöntä sivuosaa omassa elämässään ja poistuu huoneesta. Uusi kutsu tulee viidentoista minuutin kuluttua ja Kaarre irtisanoo hänet tarpeettomana.

 Toinen episodi, tapahtui vuosia sitten

Sanoma konsernin päälliköt ja luottamushenkilöt pitävät kaksipäiväistä seminaaria Lah­dessa. Tehdään hupsuja ryhmätöitä pienissä ryhmissä ja pyöritään piirileikkejä yhteisen hyvän ympärillä.

Me Naiset -lehden päätoimittaja Katriina Kaarteella on huoli. Hän purkaa sydäntään semi­naariväelle ja kertoo että hänen toimituksessaan on henkilöitä jotka eivät pidä hänestä, puhuvat selän takana ja arvostelevat. Olisiko tällä porukalla tiedossa keinoja siitä miten tällaiset pahat voitaisiin erottaa? 

Hetken on aivan hiljaista. Kuulimmeko oikein? Sitten joku toinen, Kaarteen kollega puhkai­see tahmean hiljaisuuden ja sanoo: ”Kuule Kati, olet sellaisessa asemassa, että sinun pi­täisi kestää:”

 Eräässä toimituksessa vuonna 2002 

 Katriina Kaarre on nimitetty uudeksi päätoimittajaksi Me naiset -lehteen ja hänellä on kova halu saada toimitus mieleisekseen. Hankalin tapaus on Rauha Korte; vanha, vaikea ja teräväkielinen. Haluaa tehdä juttuja EU:sta, naisasiasta, politiikasta, kulttuurista, ympäristönsuojelusta ja muusta sellaisesta, vanhasta ja paskasta. Se ei sovi Kaarteen suunnitelmiin, joka toi tullessaan uudet tuulet, trendit ja brändit, kalliilla konsultilla Amerikan malliin räätälöidyt.

 Eihän Korte edes osaa kirjoittaa, eikä varsinkaan Tarulle lehden uudelle nimikkohenkilölle, jonka kaltaisille, noin kolme­kymppisille elämästään nauttiville ihanille pankkivirkailijoille, lehteä nyt tehdään. (Toimitukselle on kerrottu sekin, että sellaiset Tarut asuvat mukaan Helsingin keskustassa sijaitsevissa sadan neliön asunnoissa).

 Kaarre on  keksinyt Tarun ja seisoo satuhahmonsa takana, sen tietää Rauhakin ja kirjoit­taa kun käsky käy. Mutta Rauhan jutut eivät Kaarretta miellytä ja ne hylätään. Juttu toisensa jälkeen. Hylätyt jutut Rauha tunkee muovikassiin. 

 Ja Rauha Korte, ikävä ihminen kun on, jatkaa kirjoittamista. On hän sen verran ovelakin, että ymmärtää Katriinan aikeet ja väistää ne kirjoittamalla, sillä monet kolkat kolunneena ja naamat nähneenä Rauha tietää että potkut tulee jos ei kirjoita. 

Lopulta juttuja on muovikassillinen. On kevät ja pääsiäinen lähestyy. Kaarre on ahkeroinut tarvitsee lomaa. Hän päättää hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä, ja lähteä lomalle paria päivää ennen pääsiäis­tä. 26.maaliskuuta 2002, Viimeiseksi ennen lomalle lähtöään Kaarre lähettää toimitukselle säh­köpostia:

 ” Hei,

 Rauhan työvelvoite Me Naisiin lakkaa tästä päivästä lähtien. Hän siirtyy kotiin siihen saakka kunnes pääsee yhteisymmärrykseen yhtiön kanssa eläkkeelle siirtymisestä. 

T. Kati ” 

 Entäs sitten? 

 Rauha tuli, vähäksi aikaa, kun Rauha lähti. Toimitusosasto esitti paheksuntansa tapahtu­neesta eikä asiasta enää sen jälkeen puhuttu.

 Rauhakaan ei jaksanut taistella, hyväksyi talon tarjoamat kipurahat, parin vuoden palkan ja lupasi pitää sopimuksen salaisena ja päänsä kiinni. 

Ja pitikin, melkein. Minulle kertoi vähän ja ehkä myös jollekin toiselle. Piti suunsa kiinni loppuelämänsä ajan kunnes kuoli tulipalossa kotonaan lokakuussa 2010.

Näin sananvapaus toimii suomalaisten naistenlehtien toimituksissa.

Niin, ja  kyllä se Rauha osasi kirjoittaa, sen kynä oli yhtä terävä kun pääkin, eikä semmoinen kaikkia miellytä.